03.11.2015

Maalaisjärkeä

Olesta Oy:n ruokohelpikuiviketehtaan avajaisissa Pihtiputaalla Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj, kansanedustaja Jari Leppä   Maalaisjärkeä Miljardien sijoitukset biotalouteen ovat merkki siitä, että elinkeinoina maatalous, maaseutuyrittäminen ja…

20.10.2015

Yllätyksiä

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden virta on ollut yllätys. Sodat panevat ihmiset liikkeelle ja henkensä puolesta pakenevia on autettava. Ihmisvirtojen seassa on toki niitäkin, jotka hakevat muuta…

19.10.2015

”Yhden pilven” periaate

Jo kauan sitten valtion hallinnolla on ollut ”yhden luukun” periaatteen tavoite. Tällä tavoitellaan sitä, ettei kansalaisen tai yrittäjän tarvitsisi asioida kuin yhden hallinnon tahon kanssa…

15.09.2015

Haastakaa ratkaisuehdotuksilla

Viime viikolla hallituksen julkistamat talouslinjaukset ovat nostattaneet voimakkaan vastarinnan. Linjausten perusteena ovat Suomen synkät talousnäkymät, poikkeuksellinen tilanne kilpailijamaihimme nähden sekä kahdesti kariutuneet neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta.   Suomen…

02.09.2015

Uutta suuntaa Suomelle

Maanantaina pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus julkaisi kärkihankkeet, joihin panostetaan koko hallituskauden aikana miljardin euron verran. Lisäksi vielä 600 miljoonan potti liikenneinfran kehittämiseen. Mikkelin seudulle…

10.08.2015

Suomi tarvitsee uudistuksia

Kesän aikana eri tapahtumissa ja toreilla on käyty paljon keskusteluja Suomen taloustilanteesta ja yhteiskuntasopimuksesta. Saamani viesti on ollut yksiselitteinen, kansalaiset ovat huolissaan siitä miten vältämme…

06.08.2015

Metsät ovat biotalouden selkäranka

    MHY Kymenlaakson Metsäiltamat 5.8. Kallioniemen lavalla, Korialla Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj, kansanedustaja Jari Leppä   Metsät ovat biotalouden selkäranka   Suomen metsien tila…

24.07.2015

Suomella ei ole varaa hukata maaseudun mahdollisuuksia

Viljelijöiden on entistä paremmin viestittävä omasta ruuasta, sen tuottamisesta, puunkäytön- ja eri uusiutuvanenergian mahdollisuuksista erityisesti kouluissa. Monilla lapsilla ja nuorilla ei ole siteitä maaseutuun ja…