Tekijä: yllapito
Faktoja mielikuvien sijaan
Eduskunta hyväksyi kahden kolmasosan enemmistöllä EU:n tulevan rahoituskehyksen. Mukana hallituspuolueiden linjaa oli tukemassa myös Kokoomus. Valitettavasti keskustelu monivuotisen rahoituskehyksen ympärillä on ollut kovin yksipuolista. Keskustelua…
Viime keväänä valkoposkihanhet aiheuttivat ennennäkemättömän suuret vahingot maataloudelle. Vahingot olivat jopa suuremmat kuin maakotkan, hirven, valkohäntäpeuran, suden tai ilveksen aiheuttamat vahingot. Ainoastaan ahman aiheuttamia korvauksia…
Viime aikoina on keskusteltu paljon saimaannorpan suojelusta. Lajin suojelustrategian tavoitteena on, että saimaannorppakanta kasvaa vakaasti ja kannan koko, rakenne ja esiintymisalue saavuttavat suotuisan suojelun tason….
Toimiva verkkoyhteys on elinvoiman edellytys
Pitäjänuutiset kirjoitti pääkirjoituksessaan 25.3.2021 mobiili- ja valokuituyhteyksistä. Kirjoituksessa mainittiin, kuinka tekniikka käyttäjälle on sivuseikka, kunhan netti toimii. Valtaosassa tilanteita asia on näin ja yksittäisille henkilöille…
Metsäkeskustelu on vääristynyt
Metsäasioissa on välillä hyvä muistaa lähteä liikkeelle perusasioista. Metsää kasvaa Suomessa enemmän kuin hakataan ja jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta. Me olemme Euroopan…
Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksessa korostettiin, että suomalaisten edunvalvojien on oltava hereillä EU:n hamutessa vahvempaa roolia metsäpolitiikassa (MT 5.2.). Olen tästä täysin samaa mieltä. Suomen hallituksen sekä…
Maailma ja Suomi sen mukana ovat keskellä monia murroksia niin ilmastoon, talouteen kuin työhön ja vapaa-aikaankin liittyen. Meillä Etelä-Savossa on paljon vahvuuksia, jotka oikein hyödynnettynä…
Maa- ja metsätalous ovat tulevaisuuden aloja
Korona laittoi yhteiskuntamme melkoiseen kestävyystestiin, josta maataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja metsäsektorilla on selvitty – uskallan sanoa – hyvin. Poikkeuksellinen vuosi on osoittanut huoltovarmuuden osalta, että…
Ratkaisujen alalla
Mietin tämän hankkeen nimeä: Maatalousyrittäjän työura muutoksessa. Se kuvaa aikaamme hyvin. Maatalousyrittäjän, maanviljelijän tai viljelijän työ on vuosien ja vuosikymmenien saatossa muuttunut paljon. Ympärillä oleva…
Koko kyläkoulun väki oli minua vastassa koulun pihalla, iloiset ja reippaat koululaiset toivottivat tervetulleeksi Vähikkälään. Kerta kaikkiaan mieleen jäävä kokemus! Tunnelmallisessa koulussa on yhteensä 37…
