08.02.2018

Villisikakantaa pannaan kuriin viikonlopun yhteisjahdilla

Maa- ja metsätalousministeriö sekä Metsästäjäliitto järjestävät yhdessä valtakunnallisen villisikaviikonlopun 23.–25.2. Tarkoituksena on metsästää villisikaa samanaikaisesti kaikkialla Suomessa. Lisäksi viikonlopun yhteydessä tarjotaan lisätietoa villisiasta, sen metsästyksestä…

16.01.2018

Kainuun sähkökatkot muistuttavat huoltovarmuuden tärkeydestä

Kainuun laajat sähkökatkot muistuttivat meitä suomalaisia siitä, että toimiva infra ei ole itsestäänselvyys. Ulkopolitiikan turbulenssi, digitalisaatio sekä ilmastonmuutos pakottavat meitä toimimaan entistä tarmokkaammin kansallisen huoltovarmuutemme…

07.12.2017

Yhdessä myös tulevat sata vuotta

Tänä vuonna olemme saaneet juhlia satavuotiasta Isänmaata. Erilaisia juhlatilaisuuksia on pidetty hengästyttävä määrä, etenkin kun mukaan lasketaan erilaisten järjestöjen omat satavuotisjuhlat. Vuonna 1917 päätimme Suomen…

01.11.2017

Yhteistyötä metsäsektorilla

Mitä antaa lahjaksi satavuotiaalle, jolla on jo kaikkea? Tietysti satsaus tulevaisuuteen. Näillä sanoilla Ruotsin kuningas luovutti lokakuun lopussa Suomelle maansa lahjan: 12 metsäsektorin tutkijatohtorin paikkaa…

05.10.2017

Uusi viranomainen valvomaan ruokaketjun toimintaa

Hallitus on päättänyt aloittaa uuden elintarvikemarkkinalain valmistelun. Lain tavoitteena on turvata oikeudenmukaisuus ja reilut kauppatavat ruokaketjussa. Lisäksi lain toimeenpanoa asetetaan valvomaan uusi viranomainen. Kiitos Kokoomukselle…

07.09.2017

Kasvu kuuluu kaikille

Viime viikolla valmistui muun muassa työllisyyteen ja turvallisuuteen panostava hallituksen talousarvioesitys. Talouden kasvaessa yhä useampi saa töitä ja valtion velaksi elämisen loppu lähenee. Kuluneen kahden…

03.08.2017

Matkaillaan Suomessa läpi vuoden

Suosituimmat kesälomaviikot alkavat hiljalleen olla ohi. Tänä kesänä viileä sää on osin verottanut lomailua, mutta toivotaan elokuun tuovan tullessaan vielä monia lämpimiä päiviä. Tämä olisi…

06.07.2017

Ruuan alkuperä näkyviin kaupoissa ja ravintoloissa

Kesä on yhdessäolon ja hyvän ruuan aikaa. Jokainen meistä voi tehdä omassa arjessaan valintoja suomalaisten työpaikkojen puolesta, valitsemalla ostoskärryyn tai lautaselle suomalaista ruokaa. Luonnonvarakeskuksen tuoreen…

01.06.2017

Fossiilitaloudesta biotalouteen

Biotalous on uusi talouden megatrendi. Uuteen aikakauteen siirtymistä vauhditetaan kansallisella energia- ja ilmastostrategialla, jossa asiaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti eri sektoreilla päästöjen vähentämisen, energiapolitiikan sekä kasvun ja…

31.05.2017

Suomella ei ole varaa jättää maaseudun mahdollisuuksia käyttämättä

Maaseutupolitiikan neuvoston puheenjohtajaksi nimitetty maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä esitti tänään 31.5. neuvoston kokouksessa, että maa- ja metsätalousministeriö valmistelee välittömästi valtioneuvostolle esityksen parlamentaarisen työryhmän asettamisesta…