Valtiolle budjetoimaton 70 miljoonan tulo kannattaa sijoittaa suomalaisten elintarvikkeiden viennin edistämiseen
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja, Jari Leppä (Kesk) ja Maa- ja metsävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eerikki Viljanen (Kesk):
Valtiolle budjetoimaton 70 miljoonan tulo kannattaa sijoittaa suomalaisten elintarvikkeiden viennin edistämiseen
Valtiolle tulee 70 miljoonan euron ylimääräinen tulo, kun Valio joutuu maksamaan KHO:n määräämän seuraamusmaksun. Tämän tulon valtiolle maksaa viimekädessä valiolaiset maidontuottajat alentuneena tuottajahintana. Jokaista valiolaista maitotilaa kohti maksua kertyy yli 11 000 euroa.
70 miljoonaa euroa on syytä käyttää suomalaisen ruuan viennin edistämiseen ja kilpailukyvyn kohentamiseen. Vaikka kilpailu elintarvikemarkkinoilla ja tuontituotteiden osuus kauppojen valikoimissa ovat viime vuosina kasvaneet huomattavasti, niin kilpailuviranomaisten mukaan Valio on liian vahva toimija kotimaan markkinoille. Kotimaisten työpaikkojen säilyttämiseksi niin maatiloilla kuin jalostuksessa elintarvikkeiden vienti pitää saada kasvamaan.
Tarvitaan nykyistä voimakkaampaa viennin edistämistyötä ulkomailla, tuodaksemme esille suomalaisen pohjoisen ruuan korkeaa tasoa, makua, puhtautta, jäljitettävyyttä, salmonellavapautta, ympäristön- ja eläinten hyvinvointia, hormonivapautta ja maailman vähäisintä antibioottien käyttöä. Nämä kaikki jäljittelemättömät, kotimaisen ruuan ominaisuudet mahdollistavat merkittävästi nykyistä suuremmat vientitulot ja sitä kautta työllisyyden ja maatalouden kannattavuuden kohentumisen.
Markkinoiden oikeudenmukaisempi toiminta ja viennin edistäminen ovat ratkaisevassa asemassa maatalouden tulevaisuustyössä.
Lisätietoja:
Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj, kansanedustaja Jari Leppä puh. 050 5113041
Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eerikki Viljanen puh. 050 5252727