Uusi aika, uusi Mäntyharju
Vuoden 2025 alusta meille muodostui uusi kunta, uusi Mäntyharju.
Uusi kunta tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia.
Näihin meidän jokaisen kannattaa tarttua, tehdä töitä vahvemman ja elinvoimaisemman kotiseutumme parhaaksi.
Mitä voisimme yhdessä tehdä paremmin kuin ennen kahtena kuntana?
Uudesta Mäntyharjusta muodostuu merkittävän kokoinen maalaiskunta kahden kaupungin väliin, ja entistäkin merkittävämpi osa-aikaisten asukkaisen paikkakunta.
Uudesta kunnasta on tehtävä houkutteleva ja vetovoimainen lapsille ja lapsiperheille. Varhaiskasvatus, molemmat yhtenäiskoulut ja erinomainen lukio on pidettävä niin houkuttelevina, että tänne halutaan jäädä ja tänne halutaan muuttaa.
Mäntyharjussa on merkittävä määrä vahvoja yrityksiä. Kun siihen lisätään nyt Pertunmaan alueen yritykset ja viitostien valtava asiakaspotentiaali, on nykyistä paremmat eväät elinkeinotoiminnan menestykseen.
Vahvat elinvoimaiset ja kehittyvät maaseutu- ja metsätalousyritykset luovat elinvoiman perustan koko kunnan alueelle.
Yhdeksi elinvoiman vahvistamisen tavoitteeksi pitää asettaa Suomen sujuvimmat lupamenettelyt ja maan yrittäjäystävällisin kunta.
Hallinnossa meidän kannattaa ottaa käyttöön kuntien parhaimmat käytännöt. Molemmissa kunnissa on käytössä erilaisia toimintamalleja ja tapoja. Valitaan aina paras malli, jolla yhteistä hyvää pystytään parhaiten kasvattamaan.
Kolmannen sektorin eli yhdistysten hyvät toimintaedellytykset ovat yksi vetovoiman ja viihtyvyyden edistäjä. Tämä toiminta palvelee kaikkia ikä- ja väestöryhmiä ja säästää aktiivisuudellaan yhteisiä varojamme ja lisää hyvinvointiamme.
Kolmannella sektorilla on myös varttuneiden kuntalaisten viihtyvyyteen ja palveluihin iso merkitys.
Kesäasukkaiden määrässä ja matkailussa asemamme nousee kohisten.
Luontomme, ympäristömme, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluidemme asema on vahva ja siinäkin on paljon enempään vielä mahdollisuuksia.
Meillä tulee olla rohkeutta uudistaa ja tähdätä pidemmälle tulevaisuuteen. Uusi Mäntyharju tarjoaa siihen nyt mahdollisuuden. Tartutaan tähän ja tehdään se yhdessä.
Näytetään, että tässä kuntaliitoksessa lopputulos on enemmän kuin yksi ynnä yksi. Talouskin vahvistuu, kun elinvoimaa ja uudistuksia uskalletaan viedä eteenpäin.
Vahvalla yhteistyön otteella luomme paremmat vaikutusmahdollisuudet niin valtion kuin hyvinvointialueenkin toimiin uudessa Mäntyharjussa.
Uusi aika vaatii yhteistyötä, luottamusta ja rohkeutta uudistaa.
Jari Leppä
Kunta- ja aluevaaliehdokas (kesk.)
Mäntyharju
Etelä-Savon hyvinvointialue