Keskusta
06.04.2016

Sipilän hallitus päätti kunnostaa VT 5 Juva-Mikkeli

Keskustan kansanedustajat Jari Leppä ja Hanna Kosonen:

Sipilän hallitus päätti kunnostaa VT 5 Juva-Mikkeli

Juha Sipilän (kesk) hallituksen kehysriihessä Etelä-Savon maakunnan kannalta merkittävin päätös on valtatie 5. Juva-Mikkeli -hankkeen tavoitteena on parantaa tavara- ja henkilöliikenteen sujuvuutta ja toimintavarmuutta sekä liikenneturvallisuutta. Hanke mahdollistaa myös uutta maankäyttöä. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 121 milj. euroa. Hanke voidaan aloittaa lähes välittömästi. Hallitus panostaa kaiken kaikkiaan liikennehankkeisiin kehysriihessä noin 700 M€.

Leppä ja Kosonen ovat tyytyväisiä siihen, että Etelä-Savon maakunnan monivuotinen yhteinen edunvalvonta tuotti tulosta. Yksi Suomen vaarallisin tieosuus korjataan nyt kuntoon. Erityiskiitokset ansaitsee ministeri Berner. Hänellä Juva-Mikkeli väli on ollut toteutettavien hankkeiden listalla pitkään.

Hallitus tasapainottaa taloutta. Työllisyyden vahvistaminen on keskeistä hallituksen julkisen talouden. Hallituksen tavoitteena on 110 000 uuden työpaikan luominen, joka nostaa työllisyysasteen 68 prosentista 72 prosenttiin. Kilpailukykysopimuksen solminen on edelleen talouden myönteisen kehityksen kannalta tärkeää.

Lisätietoja: kansanedustaja Jari Leppä (kesk) p. 050 511 3041
kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk) p. 040 717 1114