Metsät ovat biotalouden selkäranka
MHY Kymenlaakson Metsäiltamat 5.8. Kallioniemen lavalla, Korialla
Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj, kansanedustaja Jari Leppä
Metsät ovat biotalouden selkäranka
Suomen metsien tila ja kasvu mahdollistavat nykyistä selkeästi suuremman puun käytön ja tämä potentiaali tulee hyödyntää. Biotalous on luonteva kasvuntuoja Suomelle ja puun saamiseksi liikkeelle vaaditaan käytännön toimenpiteitä. Pitää huolehtia siitä, että liikenneinfran kunnostamislisämäärärahasta tulee riittävän suuri osuus alempi asteiselle tieverkolle yksityistiet mukaan lukien, jotta hallitusohjelmassakin tavoitteeksi asetettu 15 miljoonan puukuution vuotuinen käyttö toteutuu, toteaa Jari Leppä MHY Kymenlaakson metsäiltamissa.
Metsätilojen sukupolven vaihdoksia tulee edistää hallitusohjelmassa olevan kirjauksen mukaisesti, toteuttamistavan pitää aidosti kannustaa metsien siirtymistä seuraavalle sukupolvelle. Tutkitusti on todistettu, että metsänomistajakunnan nuorentuminen lisää puun tarjontaa markkinoilla.
