Ollaan tolkun ihmisiä!
Viikonloppuna iisalmelaisen kirjailija Jyri Paretskoin kolumni Tolkun ihmisistä sai suuren suosion sosiaalisessa mediassa. Paretskoi kirjoitti hyvin osuvasti siitä kuinka suuri osa suomalaisista suhtautuu maahanmuuttoon järkevästi, ei kiistä siitä aiheutuvia ongelmia, mutta ei hekumoi niillä.
Suuren pakolaisten määrän saapuminen Suomeen on ollut monella tapaa vaikea ja yllättäen tullut asia. Onhan toki Suomessa ollut pakolaisia ja maahanmuuttajia ennenkin, mutta nyt tuntuu, että Suomi osana Eurooppaa konkretisoituu. Aiemmin seurasimme sotia täällä kaukana pohjolassa television uutisista ja luimme lehdistä. Maantieteellisesti kaukana tapahtuvat konfliktit näkyvät yhä konkreettisemmin myös Suomessa. Inhimillistä hätää on paljon ja hädänalaisia meidän on autettava.
Meidän ei kuitenkaan tule hyväksyä tänne pakolais-statuksen varjolla tulevia, jotka haluavat vain käyttää hyväkseen hädänalaisten tilannetta ja auttamishaluamme. Tähän ja rikolliseen ihmiskauppaan ja salakuljetukseen syyllistyneet on nopeasti saatava kiinni ja poistettava maasta.
Samalla, kun totuttelemme edelleen ajatukseen maamme kansainvälistymisestä ja lisääntyvästä monikulttuurisuudesta, mietimme omia juuriamme ja omaa kulttuuriamme. Julkisessa keskustelussa ovat ääripäät äänessä, tämä kärjistää keskustelun. Toisella puolella kaiken hyväksyjät ja ymmärtävät, toisella puolella he jotka eivät hyväksy tänne muualta tulevia.
Olen havainnut, että puheissa ja kannanotoissa vähätellään ja jopa hävetään suomalaisuutta. Maassa maan tavalla, sanoo vanha sanonta, jonka presidenttimmekin alleviivasi. Meillä on yllättävän vähän julkisuudessa tulisieluisia suomalaisen kulttuurin, elämänmuodon ja identiteetin puolustajia. Mitä enemmän me arvostamme omaa kulttuuriamme ja olemme terveellä tavalla ylpeitä siitä, sitä paremmin me hyväksymme muista kulttuureista tulijat.
Jos vain haluamme sopeutua tulijoiden tapoihin ja ymmärtää kaikkea, vastakkainasettelu alkaa heti. Ehkä kärjekkäin esimerkki tästä on suomalaiseen kulttuuriin kuuluva suvivirsi ja sen sopivuuden ympärillä käyty keskustelu. Tällainen keskustelu kuvaa meidän huonoa itsetuntoamme omaa kulttuuriperinnettämme kohtaa. ”Tunne oma tilasi ja anna arvo toisellekin”, on pätevä oppi edelleen.
Me suomalaiset saamme olla ylpeitä omasta maastamme ja siitä, että identiteettimme on vahvasti suomalainen, savolainen, mikkeliläinen tai pertunmaalainen. Koti ja kotiseutu ovat meille tärkeitä. Niin ne ovat varmasti tänne henkensä edestä tulleille pakolaisillekin.
Poikkeuksellisen huono taloudellinen tilanne heijastuu jokaisen elämään. Kaikesta huolimatta voimme olla ylpeitä Suomesta ja suomalaisuudesta. Meillä on puhdas luonto, hanasta tulee juomakelpoista vettä ja heikommassa asemassa olevasta pidetään huolta. Sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta ei tingitä.
Kirjailija Paretskoin mukaan tolkun ihmiset eli suuri enemmistö suomalaisia, eivät halua tehdä itsestään numeroa. He eivät halua huutaa omia maltillisia ja rakentavia mielipiteitään julki. He rakentavat mieluummin kuin hajottavat. Tolkun ihmisiä todella tarvitaan!
Jari Leppä
Kansanedustaja (Kesk)
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Mikkelin Kaupunkilehdessä 4.2.2016