Lapsi tarvitsee rajoja ja välittämistä
Varoin kommentoimasta lasten kasvatusta tai muuta lapsikeskustelua ennen oman tyttären syntymää. Vuosien ajan itseltäni eniten kysytty asia on ollut, ”hyväksyisitkö, jos vieras ihminen opastaisi lastasi, jos lapsi olisi hölmöillyt, toiminut selkeästi väärin tai epäkohteliaalla tavalla?”.
Nyt annan vastuksen ja se on selkeä kyllä!
Tämä johdannoksi, kun pohdiskelen lyhyesti lasten asemaa, kasvua ja kehittymistä, nyt isänä ja myös päättäjänä. Lapsi tarvitsee todellakin sekä rakkautta että rajoja. Vanhempien, kodin ja lähipiirin rakkautta ei voita eikä korvaa, ei mikään eikä kukaan. Nämä tahot ovat myös velvollisia asettamaan rajoja lapsille, sekin kuuluu keskeisenä osana rakkauteen.
Varhaiskasvatuksessa tarvitaan rajoja, sääntöjä ja varhaista oppia elämään. Sama pätee kouluun, harrastuksiin, järjestötoimintaan. Onko rajoja ja niiden asettamista vesitetty tai hämärretty jo liikaa? Mistä johtuu Pisa-tutkimuksien jatkuvasti heikkenevät tulokset? Miksi kiusaaminen tuntuu lisääntyvän? Miksi lapset eivät liiku tarpeeksi? Eikö rajojen myötä opittavaa vastuuta enää arvosteta?
Viranomaisten ja hallinnon vastaus näihin kysymyksiin on voittopuolisesti ollut, mikäs muukaan kun Suomessa ollaan, säätelyn lisääminen. Olen eri mieltä.
Lapset tarvitsevat oppiakseen rajoja ja ohjaavaa asennetta meiltä vanhemmilta, opettajilta, ohjaajilta ja muilta toimijoilta. Opettajat tarvitsevat myös keinoja asettaa rajoja ja toimia opettajina, ei vain ”kavereina”, joita koko ajan haastetaan. Opettajien auktoriteetti kyseenalaistetaan ja heiltä vaaditaan mitä kummallisimpia oikeuksia ja poikkeuksia itselle. Miesopettajien vähyys on tässä kohdin jatkuvasti esillä.
On lukuisia hienoja esimerkkejä ja tapoja, joilla on saatu rajat selviksi, luokat rauhallisiksi, kiusaamista vähemmäksi ja lapset liikkumaan. Ei ole liikaa vaadittu, että noustaan tunnilla ylös vastaamaan, pidetään kännykät pois, kun niitä ei tarvita oppimiseen, mennään välitunnilla ulos tai liikuntatiloihin liikkumaan, osallistutaan kerhoihin ja muihin yhteisiin aktiviteetteihin.
En tarkoita pakottamista vaan sitä, että opettaja on tunnille ”päällikkö”, jota kuunnellaan ja joka määrää. Tottahan myös opettajan ja ohjaajan asenteen pitää olla kohdallaan.Tätä muuten tulen edellyttämään kun tyttäreni kouluun menee. Lapselle pitää sanoa myös tarvittaessa ei, tämä ei käy, näin ei tehdä. Rajat ovat rakkautta ja rajat myös kasvattavat vastuuseen.
Joulu on erinomaista aikaa antaa rakkautta lapsille ja tietysti myös aikuisille. Annetaan sitä yhdessä, tehdään asioita yhdessä, opitaan toisiltamme ja pohditaan miten voimme auttaa niitä kanssaihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Muistetaan myös asettaa viisaasti rajoja, se on meidän vanhempien ja aikuisten velvollisuus.
Rauhaisaa Joulunaikaa, onnellista uutta vuotta ja menestystä yhteiselle 100-vuotiaalle Suomellemme, jonka tulevaisuus on lapsissamme!
Jari Leppä
kansanedustaja (kesk.)
Pertunmaa
Kirjoitus on julkastu Länsi-Savo lehdessä 23.12.2016