Keskusta
07.09.2017

Kasvu kuuluu kaikille

Viime viikolla valmistui muun muassa työllisyyteen ja turvallisuuteen panostava hallituksen talousarvioesitys. Talouden kasvaessa yhä useampi saa töitä ja valtion velaksi elämisen loppu lähenee. Kuluneen kahden vuoden aikana on Suomea laitettu kuntoon. Aiemmin tehdyt talouden elvyttämistoimet tuottavat nyt tulosta

Talousarvio sisältää merkittäviä panostuksia eri ikäisten lasten ja nuorten hyvinvointiin ja perheiden arjen parantamiseen. Lapsilisän yksinhuoltajakorotusta nostetaan ja pieni- ja keskituloisten perheiden varhaiskasvatusmaksuja lasketaan. Näin 6 700 uutta perhettä saa maksuttoman varhaiskasvatuksen.

Työllisyyden hoito, työllisyyspalveluiden ja niitä edistävä koulutus sekä innovaatiot ovat keskeisiä esitykseen sisältyviä toimenpiteitä. Nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseen ja nuorten työpaikkojen löytymiseen tulee lisäpanoksia ja vahvistetaan vanhoja hyviksi havaittuja toimenpiteitä.

Keskustan linja on, että työtä ikäihmisten toimeentulon helpottamiseksi jatketaan edelleen, ja siksi takuueläkettä korotetaan 15 euroa kuukaudessa.

Ahdingossa olevien maanviljelijöiden jaksamista tuetaan miljoonalla eurolla Välitä viljelijästä –hankkeeseen ja samalla summalla lomituksen sijaisavun maksujen huojennukseen.

Biokaasun käytön ja tuotannon edistäminen on ollut oma ja Keskustan tavoite jo pitkään. Biokaasun tuotanto tarjoaa mahdollisuuden uuteen liiketoimintaan, ja sen avulla liikenteen päästöt pienenevät ja parantavat energiantuotantomme huoltovarmuutta. Hallitus päätti avustaa kaasuautojen muutostöitä, minkä lisäksi maa- ja metsätalousministeriössä kaavaillaan takauslainoja maatilojen biokaasulaitosinvestointeihin.

Turvallisuus puhuttaa ja huolestuttaa. Tähän hallitus on ohjannut kasvattamalla muun muassa poliisin määrärahoja aiemmin tänä vuonna sadalla miljoonalla eurolla, ja nyt kohdistettiin terrorismin torjuntaan 12 miljoonaa euroa.

Jari Leppä
Maa- ja metsätalousministeri

Kolumni on julkaistu Kaakkois-suomen maakuntalehdissä