Keskusta
28.08.2018

Apua viljelijöille kuivuuden johdosta

Suosituimmat kesälomaviikot alkavat hiljalleen olla ohi. Tänä kesänä viileä sää on osin verottanut lomailua, mutta toivotaan elokuun tuovan tullessaan vielä monia lämpimiä päiviä. Tämä olisi tarpeen myös kypsyville sadoille.

Elinkeinoministeri Lintilä käynnisti #lomahaaste-kampanjan, joka kannustaa meitä suomalaisia matkailemaan yhä enemmän kotimaassa. Jos jokainen meistä tekisi yhden kotimaanmatkan lisää, se toisi tullessaan noin 7000 työpaikkaa. Tähän kannustukseen on helppo eteläsavolaisena yhtyä.

Matkailu on Suomessa kovassa kasvussa, ja etenkin Aasiasta saapuvat matkailijat arvostavat hiljaisuutta ja puhdasta luontoamme. Monelle meistä se on itsestäänselvyys ja arkipäivää. Saamme nauttia öisestä tähtitaivaasta, kirkkaista vesistä, marjastuksesta, talvesta ja luonnon tuoksuista. Näitä elämyksiä haluaa yhä useampi urbaanissa ympäristössä kasvanut matkailija kokea.

Suomessa matkailu kasvaa erityisesti Lapissa. Myös Järvi-Suomessa kannattaa pyrkiä samaan kasvusarjaan, sillä asiakkaita maailmalla riittää pienen kotimaamme kaikkiin osiin. Matkailu tuo aina tullessaan työpaikkoja ja elinvoimaa alueelle, ja useimmat luontomme helmistä löytyvät suomalaiselta maaseudulta. Maaseutumatkailu tarjoaa yhä useammalle maaseudun yritykselle mahdollisuuden uudelle liiketoiminnalle, niin myös kotitilallani Antinmäellä.

Visit Saimaa –yhteistyön kautta Saimaan esille tuominen ja markkinoinnin kohdistaminen suoraan ulkomaisiin kuluttajaryhmiin ovat upeita esimerkkejä siitä työstä, jolla voimme yhdessä vahvistaa alueemme brändiä ja tunnettuutta kaikkien yhteiseksi eduksi. Työtä kannattaa jatkaa, sekä hakea jatkuvasti uusia tapoja kertoa lukuisista järvistämme ja ainutlaatuisesta luonnostamme maailmalle. Monien matkailualueiden kasvu on onnistunut kuntien ja kaupunkien elinkeinotoimien aktiivisuuden ja hyvän yhteistyön ansiosta.

Matkailun kasvu edellyttää onnistuakseen hyviä kulkuyhteyksiä, läheltä saatavia palveluita sekä mielenkiintoa herättäviä vetonauloja. Esimerkiksi Hossan uusi kansallispuisto tai Ähtärin pandat ovat keränneet suuren yleisön huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Mistä Saimaan vetonaulasta maailma ensi talvena puhuu?

Jari Leppä
Maa- ja metsätalousministeri (kesk)
Maanviljelijä